Saat kaiken, mitä uskallat pyytää. Vai olisiko sittenkin niin, että kun et pahemmin pyytele, saatkin enemmän?
Minulla ei ollut tänä vuonna mitään suuria odotuksia joulun suhteen. Viime joulun vietin melko synkissä tunnelmissa. Olin itse kovin sairaana ja heikossa kunnossa, ja samaan aikaan eräs läheiseni oli vielä paljon sairaampi. Siksipä tänä jouluna en osannut odottaa mitään sen kummempia, olin lähinnä vain kiitollinen siitä, että sekä minä että läheiseni voimme nyt paremmin. Tämä joulun aika toi mieleen kipeitäkin muistoja viime jouluun liittyen, enkä siksi oikein uskaltanut toivoa ihanaa ja tunnelmallista joulua tänäkään vuonna. En pyytänyt paljoa, mutta sain sitäkin enemmän.
Tämä joulu sujui aivan yli odotusten ja tulen varmasti muistamaan sen pitkään. Pyhien aikana sain tuntea suurta helpotusta ja ihmetystäkin siitä, että vaikeistakin tilanteista voi selviytyä ja kuoleman porteilta päätyä takaisin elävien kirjoihin, ja enemmänkin. Näin jälkeenpäin ajateltuna joulu oli kaiken kaikkiaan kovin liikuttavaa ja tunteikasta aikaa. Huomasin myös oman parantumiseni ja voimien palautumisen suhteessa viime jouluun, jaksoin jo paljon paremmin.
Tarkoituksenani oli nähdä vain muutamaa läheistä ihmistä, mutta kyllähän niitä kohtaamisia kertyikin paljon enemmän. Tein kuitenkin niin kuin olin aikonutkin; vain niitä asioita, joita todella halusin. Ja se kannatti. Vain minä itse voin tietää omat rajani ja oman jaksamiseni. Kylästelen sen verran kuin hyvältä tuntuu. Käyn kävelyllä jos olo on hyvä. Tänä vuonna askartelin joulukortteja, mutta en jaksanut paketoida lahjoja. Oisko tuo nyt sitten sitä asioiden priorisointia ja keskittymistä vain tärkeisiin asioihin? :D Ehkä pienessä mittakaavassa.
Joka tapauksessa, joulu oli kuin olikin tunnelmallinen ja ihana. Paljon ihania ihmisiä, herkullisia ruokia ja lämmintä tunnelmaa. Myös yksi uusi, miellyttävä tuttavuus. Odotukset olivat pienet mutta joulu sitäkin suurempi. Toivottavasti muillakin on ollut ikimuistoinen ja tavalla tai toisella hätkähdyttävä joulu. Näin jälkikäteen voin sanoa, että vaikka viime vuonna joulu olikin jotain aivan hirveää, pelottavaa ja surullistakin, seurasi siitä jotain hyvääkin: kiitollisuutta elämää ja läheisiä ihmisiä kohtaan. Viime joulun takia tämä joulu oli ehkä paras joulu ikinä.
Pentikin poro. Pahoittelut kuvanlaadusta, uusi kamera haaveissa...
Vaikka loppiaiseen on vielä matkaa, alkaa joulu olla mielestäni pikkuhiljaa ohi. Seuraavaksi juhlimme vuoden vaihtumista, ja uusi vuosi onkin yksi suosikkijuhlistani. Vuoden vaihtumiseen liittyy aina uusi alku, uusi mahdollisuus. Vuodenvaihdos on jotenkin puhdistava juhla, minusta se ainakin tuntuu siltä. En ole vielä varma, miten uutta vuotta juhlistan ja missä, eikä sillä kai ole niin väliäkään. Toivon, että vieressäni on rakas ihminen ja kaikilla on hyvä mieli. No okei, onhan ne raketit ihan kivoja ja tinoista on hauska ennustaa... :) Jos en palaile enää tämän vuoden puolella niin onnellista loppuvuotta ja uuttakin vuotta jokaiselle! <3
Ilotulitus parin vuoden takaa, oli ihana uusi vuosi ystäväporukalla.
Joulu on ollut minulle tärkeä juhla lapsuudesta lähtien. Jouluun on liittynyt suuria tunteita, rakkaita ihmisiä, hyvää ruokaa ja myös tietynlaista jännitystä. Mikä tärkeintä: joulu on katkaissut pimeän syksyn ja arjen kiireet.
Pienempänä lahjat näyttelivät suurta roolia joulussa ja sen odottamisessa. Kaappeja pengottiin ja paketteja tutkittiin jo hyvissä ajoin ennen aattoa. Sittemmin joulun merkitys on muuttunut, lahjojen sijaan tärkeiksi asioiksi ovat nousseet hyvä ruoka ja yhteinen illanvietto läheisten kesken. Kieltämättä nuorempana mielessä oli usein myös joulupäivän hulinat ja tapsantanssit. Joka tapauksessa: minun jouluuni on aina liittynyt läheisten ihmisten, sukulaisten ja ystävien kanssa vietetty aika, hyvä ruoka ja juoma sekä aivan erityinen, joululle ominainen tunnelma.
Viime vuosina tuo jouluinen tunnelma on ollut kuitenkin enemmän ja vähemmän hukassa, syystä tai toisesta. En vain saa aivan kiinni siitä joulun tunteesta kuten aiemmin. Joulun odotus on kyllä ihanaa: kynttilöiden polttelu, jouluvalojen ripustus ja joulukalenterin luukkujen avaaminen ovat mukavia perinteitä ja siirtymiä kohti varsinaista juhlaa. Silti tuntuu että jotain puuttuu. Minua ahdistaa se hillitön vouhotus ja valmistelu, mikä jouluun usein liittyy. Lahjojen metsästys, paketointi, siivoaminen ja jouluruokien metsästys aiheuttavat turhaa stressiä aivan liian monelle. Tuntuu, että stressaannun jo siitä, kun seuraan sitä panikointia ja kiirettä vierestä. Miksi ihmeessä näin kauniiseen, rauhoittumisen juhlaan liitetään niin paljon kaikkea turhaa painetta? Haluan itse pyrkiä mahdollisimman pitkälti pois siitä. Toki minusta on mukava muistaa läheisiäni jotenkin, mutta siitä ei tarvitse tehdä numeroa. Jouluruokiakin on ihanaa syödä, mutta jos se rosolli nyt sattuu puuttumaan pöydästä, niin entäs sitten. Mitään hillitöntä siivoustakaan on turha väkisin alkaa tekemään, paljon tunnelmallisempaa on sammuttaa ylimääräiset valot ja poltella kynttilöitä. Kaiken kaikkiaan minusta olisi ihanaa jos joulusta riisuttaisiin kaikki ylimääräinen touhotus, väkisin tehdyt asiat ja turha stressi. Oltaisiin vaan ja tehtäisiin vain niitä asioita, joita oikeasti huvittaa tehdä.
Minua huvittaa tänä jouluna: rentoutua, lukea kirjaa, makoilla peiton alla, olla lähekkäin, katsella telkkaria, syödä suklaata ja porkkanalaatikkoa, nähdä muutamaa läheistä ihmistä, käydä haukkaamassa happea, viedä hautausmaalle kynttilöitä ja pohdiskella elämää. Ehkä jokaisen olisi syytä miettiä hetki, millaisen joulun haluaa oikeasti viettää ja mitä asioita tekee vain siksi, että ne "kuuluu tehdä". Mitään ei oo pakko hei! Rauhallista joulua kaikille! 0:)
PS. Kohta se aurinko taas pilkottaa ja kaamos väistyy täällä pohjoisessakin :)
Taas on se aika kuusta kun kuutamo mollottaa pyöreänä taivaalla. Näin
kirkkaalla säällä ja pimeän aikaan täysikuu on mielettömän kaunis
katseenvangitsija. Voisin tuijotella kuutamoa läpi yön. Kaikessa
kauneudessaan täysikuu on kuitenkin myös hieman rasittava ilmiö, ainakin
jos sattuu kärsimään "kuuhulluudesta".
Täysikuun
mahdollisista vaikutuksista ihmiseen ei ole yksimielistä tieteellistä
näyttöä. Kuitenkin monet ihmiset ovat sitä mieltä, että täysikuulla on
vaikutuksensa heihin. Tavallisinta lienee täysikuun aiheuttama
valvominen ja unettomuus. Tieteellinen näyttö puuttuu, mutta sehän ei
tee asiaa mahdottomaksi. Jos jotakin asiaa ei pystytä todistamaan, sitä
ei ole, vai? Empä usko. Kuuhulluutta ja täysikuun vaikutuksia ihmiseen
pidetään myyttinä, mutta jostainhan myytitkin saavat alkunsa. Tänä
päivänä kaikille ilmiöille pitäisi olla selitys, todistus, mustaa
valkoisella. Kaikkea ei kuitenkaan voi nähdä, mitata tai selittää.
Jotkin asiat vain ovat ja niiden olemassaolon oppii kokemuksen kautta.
Niin edistyksellistä ja hienoa kuin nykytiede onkin, tulisi muistaa myös
kokemustiedon ja kansanperinteen merkitys. Kaikkiin vouhotuksiin ei
tietenkään tarvitse lähteä mukaan, ja on enemmän kuin tervettä
kritisoida niin vanhan kansan oppeja kuin muutakin tietoa. Tarkoitan
vain, että jokaisella on lupa luottaa myös omaan kokemukseensa, vaikka
sitä ei olisikaan tieteellisesti todistettu.
Ei varmaankaan ole vaikea arvata, että kuulun itse näihin "kuuhulluihin". Täysikuu aiheuttaa minulle lähinnä unettomia öitä ja heräilyä, enkä suostu uskomaan, että nämä toistuvat oireet olisivat sattumaa. Isoäitini valvoo myös täysikuun aikaan ja juttelemme usein tästä aiheesta. Valvomisesta huolimatta koen, että täysikuulla on myös myönteinen vaikutuksensa minuun. Joskus tuntuu, että sitä on suorastaan pakko tuijottaa ja saan sen katsomisesta voimaa. Meneeköhän tämä nyt jo liian sekopäiseksi... No, syyttäkää tuota kuuta! ;)
Loppuun osuva kappale, Mokoma-suosikkini.
Kun taas yöllä odottelin unta, mieleeni tuli Sonata Arctican kappale Fullmoon. Siinäpä ehkä vielä osuvampi luritus tämän kirjoituksen päätteeksi. En päässyt ajatuksesta eroon, niin piti tulla ihan lisäämään se vielä tänne. Aivan ihanaa musiikkia vuosien takaa.
It'll all collapse tonight
the fullmoon is here again
In sickness and in health,
understanding so demanding
Näin alkuun on varmaan ihan hyvä avata pikkuisen sitä, minkälainen tapaus minä olen. Kerron itsestäni sellaisia asioita, jotka koen tämän blogin kannalta tärkeiksi. Tällä hetkellä en ole valmis paljastamaan henkilöllisyyttäni ja koko nimeäni, eikä sopivaa kuvaakaan ole vielä löytynyt. Olen varovainen osittain siksi, että haluan kirjoittaa myös arkaluontoisista asioista ilman turhaa sensurointia. Ymmärrän kyllä sen, että blogin seuraaminen voisi olla mielekkäämpää, jos lukijalla olisi selkeä kuva kirjoittajasta. Joidenkin mielestä omalla nimellä kirjoittaminen lisää myös blogin uskottavuutta. Oli miten oli, tällä hetkellä nimeni täällä blogissa on M.M. ja toivon, että blogini uskottavuus ei ole nimestä kiinni. Ehkä joku päivä tulenkin esille omalla nimelläni, mutta vielä en ole siihen valmis. Sitä paitsi uskon, että tulen kertomaan itsestäni tekstieni välityksellä hirvittävän paljon enemmän kuin mitä pelkkä nimi tai kuva kertoisivat. Eikö olekin raivostuttavan salamyhkäistä ;)
No, olisi varmaan ihan reilua kertoa edes jotain "perustietoa" minusta. Olen kotoisin Lapista ja suurimman osan elämästäni olen viettänyt pienellä paikkakunnalla. Olen käynyt peruskoulun ja lukion kotipaikkakunnallani, ja lähtenyt sitten opiskelemaan, ensin Rovaniemelle ja sittemmin Ouluun. Tähän mennessä ikää on karttunut 23 vuotta ja tämänhetkinen asuinpaikkani on Oulu, jossa koitan saada tehtyä opintoni loppuun. Opiskelen ihmisläheistä ja kasvatukseen liittyvää alaa yliopistossa, mutta siitä lisää ehkä toisella kertaa. Jokohan tässä oli tarpeeksi tätä tylsää perusfaktaa?
Henkilöllisyystietojen sijaan voisin kertoa niistä asioista, jotka kiinnostavat minua. Samalla kun kerron minulle tärkeistä asioista, kerron myös tämän blogin tulevasta sisällöstä. Kirjoitan ajattomista aiheista, mutta toki saatan tarttua myös ajankohtaisiin tapauksiin ja ottaa kantaa niihin. Hmm, mistähän aloittaisin? No, luonto on minulle tärkeä asia monessakin mielessä. Vaikka olen elänyt pitkään luonnon lähellä, olen havahtunut sen merkitykseen vasta viime vuosien aikana. Luonto muuttuu ja elää vuodenaikojen rytmissä, sieltä löytää aina jotain uutta ja kaunista, enkä koskaan voisi kyllästyä luontoon. Tunturit, vaarat, metsät, suot, pellot ja pientareet. Puut, kasvit, marjat, sienet, eläimet. Kaikki luonnossa on samaan aikaan ihmeellistä ja kuitenkin niin luonnollista, tavallista. Luonnosta haen mielenrauhaa ja voimaa. Luonto on myös mitä parhain paikka valokuvaamiseen. Luonnosta saan myös ihanaa ja terveellistä ravintoa. Syksyisin kerään sieniä ja marjoja, ja lähipiirissäni on myös metsästäjiä, joiden kautta saan riistaa. Viime vuosina olen innostunut myös pilkkimään keväisin, ja saanutkin muutaman vonkaleen. Luonto antaa mielettömän paljon, jos vain osaa pyytää. Tärkeää on myös kunnioittaa luontoa. En hyväksy mitään riistokalastusta tai salametsästystä. Toisaalta taas Suomen metsiin ja soille jää vuosittain mielettömät määrät erilaisia, upeita ja ravinnerikkaita marjoja, koska niitä ei edelleenkään ymmärretä hyödyntää tarpeeksi. Tästä voisin paasata hetken mutta jätetään se tuonnemmaksi.... Joka tapauksessa, LUONTO on se juttu. :)
Musiikki on myös lähellä sydäntäni, ollut sitä jo pikkulapsesta lähtien. Olen käynyt soittotunneilla lapsesta saakka ja myöhemmin myös laulutunneilla. En ole nauttinut niinkään musiikin opiskelemisesta, vaan itse musisoinnista. Opiskelusta on toki ollut valtava hyöty, ilman sitä en voisi ilmaista itseäni musiikin kautta. Tällä hetkellä tykkään eniten laulaa ja soittaa akustista kitaraa. Toki myös kuuntelen musiikkia ja saankin siitä parhaimmillaan melkoisia kiksejä. Musiikki vaan menee jonnekin todella syvälle ja koskettaa ainakin minua. Tässäpä yksi kipale, joka on viime aikoina koskettanut syvältä:
Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät asiat ovat minulle erittäin tärkeitä. Siihen on monia syitä, niistä kerron ehkä myöhemmin lisää. Olen oppinut, että terveys ei ole itsestäänselvyys ja sen eteen olisi jokaisen syytä tehdä edes vähän töitä. Terveys jos mikä on asia, jota kannattaa arvostaa. Kun terveys pettää, se heijastuu välittömästi muillekin elämän osa-alueille. Liiallinen terveysintoilu ei ole mielestäni hyväksi kenellekään, eikä ehkä enää niin tervettäkään. Mutta että niin, tervettä ei ole sekään, että vedetään eineksiä aamusta iltaan ja huuhdellaan ne lonkerolla alas. No, kukin tyylillään. Itse rakastan herkkuja ja hyvää ruokaa, mutta se ei sulje pois sitä, ettenkö voisi syödä myös terveyttäni ajatellen. Hyvä ruoka on sellaista, jonka jälkeen on hyvä olo. Tässä on ihan loputtomasti opiskeltavaa, mutta tärkeintä on kuunnella itseään ja sitä, millaiset asiat tuovat hyvää oloa. Tumma suklaa kuuluu ehdottomasti näihin hyvän olon tuottajiin ;) Ja niin, liikkuakin saa ja kannattaa, edes vähän. Liikunnan ilon ja merkityksen ymmärtää kunnolla vasta sitten, kun kyky liikkua otetaan pois. Onneksi melkein jokaiselle löytyy tapoja liikkua eikä kaikkien (luojan kiitos) tarvitse tähdätä fitness-kisoihin.
Tässähän on tullut jo aika paljon asiaa. Edellä mainittujen asioiden lisäksi nautin valokuvaamisesta, vanhojen valokuvien katselusta, sisustamisesta, kirpputoreilla käymisestä, hyvistä tv- ja radio-ohjelmista, kylpylöissä ja luonnon vesissä uimisesta, kävelystä, ajattelemisesta, kirjojen ja lehtien lukemisesta, hyvien blogien seuraamisesta, syvällisistä keskusteluista ja lähimpien ihmisten kanssa olemisesta. Vauvat ja pikkuiset koirat ovat myös kivoja. Ja vaikka käsityöt eivät koskaan olekaan olleet minun juttuni, olen kuluneen syksyn aikana alkanut kutoa villasukkia, ja se ei olekaan ollut yhtään niin kamalaa! Olen selkeästi ohittanut nuoruuden meno&meininki -vuodet ja alkanut asettua aloilleni. Liiaksi ei kuitenkaan pidä asettua, koska vierivä kivi ei sammaloidu. Haluan mennä eteenpäin ja tämän blogin aloittaminen on yksi osoitus siitä.
Olen kyllä oikeasti aika innossani tästä kirjoittamisesta ja toivon, että kehityn siinä hiljalleen paremmaksi. Katsotaan kuinka kauan maltan odottaa ennen seuraavaa kertaa... Siihen saakka, heippa!<3
Huh, tässä sitä nyt ollaan, ensimmäistä blogikirjoitusta aloittelemassa. Kieltämättä aloittaminen tuntuu hiukan vaikealta ja itsekriittisyys nostaa päätään... No, ei pidä tehdä tästä turhan suurta numeroa. Kun on vauhtiin päästy, niin antaa mennä vaan 8)
Minussa on jo pitkään kytenyt tarve päästä kirjoittamaan ja blogi tuntui tähän hetkeen sopivalta väylältä siihen. Paljon olisi kerrottavaa ja kirjoitettavaa, mutta edetään nyt asia kerrallaan. Kirjoittaminen on minulle yksi luontevimmista keinoista ilmaista itseäni. Tekstin kautta uskallan sanoa sellaistakin, mikä saattaisi muuten jäädä sanomatta. Toivottavasti tämä tulee näkymään täälläkin, tavalla tai toisella.
50 shades of (my) life. Niimpä, elämässä on niin paljon erilaisia kerroksia, osa-alueita ja sävyjä, että en voisi kuvitellakaan kirjoittavani vain yhdestä. Siispä tämä ei ole sisustus-, terveys-, ruoka-, liikunta-, kauneus- tai hyvinvointiblogi, vaan toivottavasti vähän niitä kaikkia ja pikkuisen enemmänkin. Olen ajatellut nostaa kirjoituksissani esille elämän hyviä asioita; niitä pieniä ja suuria kauniita hetkiä, joita elämään kyllä mahtuu, jos vain viitsii huomata ne. Negatiivisia ajatuksia pusketaan meille joka tuutista, uutisoinnista aina lööppeihin asti. Välillä tuntuu, että siihen kielteisyyteen ihan hukkuu ja omatkin aivot on jo valmiiksi viritetty kielteisiin ajatuksiin. Olkoon tämä siis jonkinlainen vastaisku turhalle kielteisyydelle! No, myönnettäköön, minussakin asuu pieni (eikä aina ihan niin pienikään...) pessimisti ja kriitikko, joten todennäköisesti tulen kirjoittamaan myös elämän nurjasta puolesta. Koitan kuitenkin löytää vaikeuksistakin hyvää, koska tottahan on, että vaikeudet kasvattaa ja ilman niitä aallonpohjia elämä olisi aika tylsää. Ja ainiin, my on suluissa siksi, että aikomuksissani ei ole kirjoittaa vain omista kiinnostuksenkohteistani, vaan myös elämästä yleensä.
Olen välillä melkoinen mietiskelijä ja tykkään pohdiskella elämää pintaa syvemmältä. Minua kiinnostaa paljon myös kaikki se, mitä emme voi nähdä. Viime vuosien aikana olen huomannut, että henkiset ja syvälliset asiat kiehtovat minua erityisen paljon. En pidä pinnallisuudesta, vaikka sorrun siihen välillä itsekin. En varmaan koskaan opi arvostamaan esimerkiksi rahaa siinä määrin, mitä tänä päivänä "kuuluisi" arvostaa. Tärkeämpää minulle ovat tunnelmat, pysäyttävät elämänkokemukset, muistot, onnellisuus ja rakkaus. En minä mikään pyhimys toki ole; uudet vaatteet saavat minut syttymään siinä missä muutkin naiset ja tykkään sisustaa kotiani mieleisekseni. Loppujen lopuksi nämä eivät kuitenkaan ole niitä elämän tärkeimpiä asioita ja erinäisten koettelemusten jälkeen olen oppinut ymmärtämään tämän jo nuorella iällä.
No menipä syvälliseksi... Eiköhän tämä riitä tältä erää, täytyy lähteä ulos selvittämään päätä tämän ensimmäisen rupeaman jäljiltä. Tästä se lähtee, iiiiiks, palataan! :)
